Lähetin Vindyn röntgenkuvat Jarmo Rintasalolle Seinäjoelle katsottavaksi ja hänen kommenttinsa oli, että kuvissa ei näy mitään hälyyttävää. Jatkoimme jo saaduille hoito-ohjeilla, mutta Vindyn ontuminen ei kadonnut. Eilen kävimme sitten kontrollikuvissa Oulun eläinlääkärivastaanotolla ja ihana eläinlääkäri Maria Pohjolainen kuunteli avoimesti ja oli samaa mieltä kanssamme, että enempi se syy voisi varpaassa olla kuin olkapäässä. Hän kuitenkin suositteli, että otetaan varoiksi röntgenkuvat molemmista eturaajoista sekä kaula- ja rintarangasta.

Minut passitettiin Antellille kahville ja kun sielät palailin ja minut kutsuttiin rötngenhuoneeseen kuvia katsomaan vierähti kivi sydämeltä, sillä näytöllä olevassa kuvassa näkyi ovelle asti pieni valkoinen esine anturassa. Eläinlääkäri oli kaivanut Vindyn anturasta koteloituneen lasinsirpaleen. Röntgenkuvissa ei Pohjolainen nähnyt mitään, vaan hänestä luusto näytti normaalilta. Kuvat lähtevät vielä Rintasalolle tarkistettavaksi ja poissuljetaan muut mahdolliset ontumisen aiheuttajat.