Eilinen päivä vietettiin urheasti talkoillen Kemin maastoissa. Molemmat koirat kävivät juoksemassa pyöreät nollat. Koiraharrastuksen palkitsevuus iski taas avokämmenellä poskelle. :D

Viima toimi todella odotetusti, eli pomppi muutaman metrin vieheen perässä ja sitten jäi katselemaan yleisöön päin etsien Vinkaa.

Vinka taasen lähti todella upeasti ja juoksi sen ensimmäisen 100 metriä juuri kuten pitääkin. Ensimmäisen käännöksen jälkeen heitti sitten leikin kesken. Liekö jokin psykologinen juttu kun viehe kääntyy tai pari ilmestyy rinnalle? Nyt olisi kiva kun pääsisi Vinkan mieleen sisälle. Kova hinku Vinkalla on vieheen perään, mutta jossain mättää ja pahasti.

Jälkiviisaus on parasta. Jos olisin ilmoittanut tytöt pariksi, niin Viima oliis juossut Vinkan perässä (saaden 0 pojoa, koska seurasi kaveria eikä viehettä) ja Vinka olisi juossut ok alkueräjuoksun (koska Viima on h-i-d-a-s) ja temppuillut sitten vasta finaalissa?

Onneksi sai taas treffata muita vinttikoiraharrastajia ja kelikään ei ihan huonoimmasta päästä ollut. Ja tietenkin koirat ovat (fyysisesti) ehjiä.